Aika entinen ei koskaan palaa

Tammikuu 2012, Derby della Madonnina

Inter on siirtynyt Diego Militon maalilla johtoon ja AC Milanin yrittää käynnistellä peliään lähteäkseen takaa-ajoon. Tähän asti palloa on kyllä hallittu, mutta hyökkäyksien rakentelu on ollut järjestään yksinkertaistettua pistopallojen heittelyä kärkipelaajille. Kaikki menee siis niin kuin Ranieri on ennen ottelua suunnitellut. Koko joukkueen yhteinen puolustustyöskentely tukkii täysin keskiakselin. Allegri näkee ongelman ja päättää lähettää kentälle pelaajan, joka on uransa aikana purkanut useita samanlaisia sumppuja älykkäällä pelaamisellaan lukemattomia kertoja. Tämä pelaaja on Clarence Seedorf, todellinen seuralegenda sekä yksi tämän hetken menestyneimmistä aktiivipalloilijoista.

Seedorf asettuu van Bommelin rinnalle pallolliseksi kapellimestariksi. Ensimmäinen syöttö suoraan ylöspäin, seuraava syöttö alaspäin, taas alaspäin ja sitten pistopallo pystyyn. Yksikään näistä palloista ei onnistu hetkauttamaan Interin tiivistä sumppua mitenkään. Katsojalle joka on nähnyt Seedorfin kulta-ajat tämä on todella vaikeaa katseltavaa. Niin väkinäistä suorittamista vailla yhtään kunnollista, oikeasti peliä rakentavaa syöttöä. Koko joukkue luottaa Seedorfiin, mutta Seedorf ei luota muihin. Hän ei lähde pelaamaan palloa laidoille, hän ei pyri saamaan vastustajan kenttäryhmitystä poikittaisliikkeeseen, hän ei revi sitä palasiksi. Pallo suoraan Zlatanille, Robinholle tai alibisyöttönä alakertaan.

Ranieri myhäilee laidalla kädet lämpimissä taskuissaan. Hän tietää voittavansa jälleen yhden Derby della Madonninan. Samalla hän tiedostaa yhden aikakauden päättyvän. Se on Clarence Seedorfin aikakausi.

Teemun ja Huupin rakkaustarina

Kun 21-vuotias kotkalaisnuorukainen iski itsensä Schalken seurajohdon tietoisuuteen ei kukaan voinut arvata millainen syksy olisi vielä edessä. Hankinnasta vastannut päävalmentaja Ralf Rangnick näki pojassa sen potentiaalin minkä vain harvat suomalaiset ymmärsivät. Pukkia pidettiin monella liigapaikkakunnalla epäonnistujana, nuorena pojankloppina jonka taso ei riittänyt edes Espanjan kakkosdivarissa. Pukukoppien käytävillä kuuli vastustajien herjauksia siitä kuinka maitojuna oli kutsunut. Loppukesästä kaikki kuitenkin muuttui.

Herjaajat jäivät Suomeen, luultavasti koko loppu-uransa ajaksi. Pukki matkusti Saksaan, luultavaksi pariksi vuodeksi ennen siirtymistä suurempiin ympyröihin. Unelmasiirron oli romuttaa Rangnickin eroaminen aivan kauden kynnyksellä eikä kukaan voinut tietää millaiseen rooliin tuleva valmentaja Pukin asettaa. Hubertus Stevens, tuttavallisesti Huub, tunnetaan kriisiseurojen valmentajana, joka luottaa ennen kaikkea kokeneisiin vanhoihin sotaratsuihin jotka ovat osoittaneet jo tasonsa aiempina vuosina. Hänen palkkaamisensa olikin kaikille suomalaisille suuri shokki, ja pettymys paistoi läpi niin jalkapallopiireissä kuin kotimaisilla keskustelupalstoillakin. Vaadittiin siirtoa milloin minnekin, Saksan divariin, Hollantiin, Ranskaan tai minne tahansa muualle kunhan se ei ole Schalke.

Asiantuntijat kuitenkin jaksoivat uskoa siihen, että pysymällä edustusjoukkueen harjoitusvahvuudessa näyttöpaikkoja tulee varmasti. Ja silloin on iskettävä itsensä valmentajan ja kannattajien sydämiin. Ja hän ei pettänyt tälläkään kertaa. Ominaisuuksiensa puolesta Pukki tuo aivan uuden ulottuvuuden Schalken hyökkäyspelaamiseen. Huntelaar on rangaistusalueen saalistaja jonka anti joukkueelle konkretisoituu käytännössä ainoastaan maalien myötä. Espanjalaislegenda Raul sen sijaan on auttamatta uransa ehtoopuolella eivätkö otteet ole olleet kovinkaan vakuuttavia tällä kaudella vaikka häntä on yritetty istuttaa entistä enemmän hyökkääväksi keskikentäksi toisen kärkimiehen sijaan. Se onkin toiminut selkeästi paremmin kunhan yläpuolella on pelannut kaksi kärkeä ruokittavaksi. Schalken pelaajistosta nämä kaksi kärkeä ovat juuri Pukki ja Huntelaar.

Pukki onkin tuonut jokaisessa pelaamassaan ottelussa aivan uutta virtaa kentälle hakien aktiivisesti pystyjuoksuja sekä luoden hyökkäyksiä. Pallovarmuus ei ole vielä aivan sillä tasolla mitä Bundesliiga vaatii, mutta nopeus, peliäly sekä maalintekotaito korvaavat jo nyt tämän puutteen. Huub on saanut käsiinsä hiomattoman timantin, joka tuottaa hänen kasvoilleen vielä useita kertoja sen saman poikamaisen virneen jonka ohjaajat ovat poimineet jokaisen Teemun tekemän maalin jälkeen.

Mitä el Clasicosta jäi huomaamatta?

Barcelona ottaa sensaatiomaisen 1-3 voiton Santiago Bernabeulla arkkivihollisestaan Real Madridista. Maailman mediat ovat haltioissaan, kun jo aiemmilta vuosilta tuttu voittokulku jatkuu sittenkin vaikka madridilaisista oli leivottu ennakkosuosikkeja.  Mutta oliko Barcelona todella niin ylivoimainen, kuin 1-3 lukemat osoittavat? Kyykyttikö Guardiola jälleen kerran Mourinhoa?

Real Madridin aggressiivinen prässääminen

Ottelun ensiminuutit olivat jälleen sitä tuttua Mourinhoa. Real Madrid pyrki sekoittamaan vastustajansa pelin äärimmäisen aggressiivisella prässäyspelillä jossa Cristiano Ronaldo, Di Maria ja Benzema painostivat puolustusta säntäämällä Barcelonan rangaistusalueelle asti. Se tuottikin tulosta jo 20 sekunnin jälkeen tulleen maalin muodossa. Tiedossa kuitenkin oli, että samanlainen pelityyli ei voi jatkua koko ottelun ajan. Ei edes varttia, sillä se on aivan liian rasittavaa jos vastassa on joukkue, joka kykenee juoksuttamaan syöttöpelillään prässäävää osapuolta. Toivottavasti Tuomas Virkkunen lukee tämän, sillä viime hetkien kommenttisi asian suhteen särähtivät pahasti korvaani.

Barcelonan prässi murtui

Barcelonan puolustaessa se ei yleensä joudu laskemaan koko pelaajistoaan alas vaan yrittää silloinkin hallita keskikenttää jotta pallonriiston jälkeen hallintaa ei menetetä. Nyt tilanne oli ensimmäistä kertaa vuosiin se, että Real Madrid sai painettua Barcelonan omaan kenttäpäätyynsä ns. köysiin. Yhtä madridilaisten hyökkäystä seurasi toinen, ja vielä kolmaskin. Tällaiseen ei yksikään joukkue ole Barcelonaa vastaan kyennyt parin viimeisen vuoden aikana.

Ratkaisuroolissa yksilöt

Kun kyseessä on suuri ottelu, silloin suuret pelaajat nousevat esiin. Molemmilla joukkueilla oli saman verran potentiaalisia maalintekopaikkoja, mutta madridilaiset eivät kyenneet käyttämään niitä hyväkseen. Cristiano Ronaldo ja Angel Di Maria olivat pelkkiä varjoja niistä pelaajista jotka normaaleja La Liga -otteluita hallitsevat. Barcelona sai luotua pari ei niin heille tyypillistä tilannetta ja silti he onnistuivat käyttämään ne hyväkseen.

Näissä otteluissa median huomio kiinnittyy aina supertähtiin, mutta tällä kertaa kumpikaan joukkueidensa kirkkaimmista tähdistä ei noussut muiden yläpuolelle. Kuten jo sanottua, Cristiano Ronaldo oli aivan eri pelaaja mitä normaaleissa liigapeleissä. Messillä tilanne oli lähes samanlainen, sillä hänen itseluottamuksensa mureni jo ensimmäisellä puoliajalla lähes jokaisen haaston epäonnistuessa. Turhautuminen paistoi kasvoilta ja ilmeni sikailuina kentällä. Jos tuomari olisi ollut tehtäviensä tasalla hän olisi laputtanut Messin ulos ennen taukovihellystä.

Summa summarum

Barcelona ei ollut niin ylivoimainen mitä tulokset osoittivat. Real Madrid olisi ansainnut pelinsä perusteella vähintään tasapelin, sillä se sai horjutettua Barcelonan pelillistä balanssia tavalla jota ei ole aikoihin nähty. Viimeistelyssä on aina kyse pienistä nyansseista. Ei kannata hämmästyä jos ensi keväänä Camp Noun tulostaululla komeilevat lukemat 1-3.

Kirjaesittelyssä: Pelien peli – Jalkapallon taktiikan historia

Varoituksen sana kaikille niille jotka etsivät kevyttä luettavaa. Tämä kirja ei todellakaan ole sitä. Pelien peli – Jalkapallon taktiikan historia(Inverting the Pyramid – The History of Football Tactics) on täyttä jalkapalloasiaa pelin taktiselta kantilta.  Kirjan takana seisoo Jonathan Wilson, arvostettu jalkapallojournalisti, joka on työskennellyt FourFourTwo:lle sekä monelle muulle laatujulkaisulle kuten Financial Times ja The Guardian.

Pelien peli avartaa lukijan maailman tavalla, joka jokaisen laji-ihmisen on koettava. Lukemisen jälkeen ei voi olla kiinnittämättä huomiota joukkueiden ryhmityksiin sekä niiden toimimiseen kentällä käytännöntasolla. Kirja etenee 1800 -luvulta aina nykypäivään asti huomioiden tärkeimmät taktiset murrokset eri puolilla maailmaa. Samalla se johdattelee lukijan pohtimaan miksi peli on kehittynyt sellaiseksi, kuin mitä se nykypäivänä on.

Kuten alussa kerroin, teksti ei ole mitenkään kevyttä luettavaa. Sitä täytyy sulatella sivu kerrallaan joten kannattaa varautua sitoutumaan kirjaan pitemmäksi aikaa. Omalta kohdaltani voisin kuvailla kirjan lukemista enemmän matkaksi valmentajien ajatusmaailmaan, kuin suoranaiseksi lukunautinnoksi. Kiitos kuitenkin seisoo lopussa.

“Tässä on ensi kertaa vuosikymmeniin huippuluokan kirja siitä, miten jalkapalloa todellisuudessa pelikentällä pelataan” – Simo Kuper

Nostalgiaa vuodelta 1994

Vapaapotkuspesialistit ovat aina olleet joukkueidensa arvostetuimpia pelaajia. Heidän maagista potkutekniikkaansa jumaloidaan ja pyritään kopioimaan. Kukapa ei olisi joskus ollut lapsuutensa pihapeleissä Rivelino, Zico tai Roberto Carlos. Brasilialaiset vapaapotkujen erikoismiehet ovat aina olleet suomalaisten lasten sydämissä ja vielä tänäkin päivänä kuulen kuinka lapset asettavat itsensä Roberto Carlosin asemaan vaikka he eivät voi muistaa miehen tähtihetkiä tai sitä legendaarista vapaapotkua Ranskan verkkoon vuonna 1997. Harvemmat vanhemmista kuitenkaan kertovat lapsilleen tarinaa miehestä nimeltä Tomas Brolin. Miehestä joka iski yhden arvokisahistorian kauneimmista vapaapotkuosumista.

Eletään vuotta 1994, meneillään on Ruotsin ja Romanian välinen puolivälierä San Franciscon  Stanford Stadiumilla. Ottelua on pelattu noin 76 minuuttia, kun Ruotsi saa vapaapotkun erinomaisesta paikasta. Etäisyyttä maaliin on ainoastaan reilu 20 metriä ja kaikki odottavat Stefan Schwarzin kokeilevan suoraa laukausta. Hän asettuu pallon taakse, lähtee vauhtiin, mutta vasen jalka ohittaa pallon hipaisematta sitä lainkaan. Taustalta tulee Håkan Mild, joka laukauksen sijasta syöttääkin pallon Romanian muurin oikealta puolelta löytyvään tyhjään tilaan jonne Tomas Brolin irtautuu. Hän saavuttaa pallon neljän metrin päässä päätyrajasta ja kiskaisee sen yhdellä kosketuksella maalin kattoon. Fantastinen osuma hullaannuttaa paikanpäälle tulleet 83 500 katsojaa ja miljoonat ihmiset ympäri maailman. Brolin juoksee kohti sivurajaa, nostaa nyrkin ilmaan ja tekee piruetin, joka kruunaa maalin jota vielä tänäkin päivänä pidetään yhtenä kaikkien aikojen kauneimpana. Maali ei ollut pelkästään yhden pelaajan tekninen suoritus. Se oli valmennusjohdon oveluutta jonka kolme taitavaa pelaajaa toteuttivat onnistuneesti.

Ja kyllä, olin lähikenttämme Tomas Brolin.

Ratkaiseeko “Der blonde Wirbelwind” Suomen maalinteko-ongelman?

Jokainen vähänkin jalkapalloa seuraava on varmasti viime päivinä huomannut sen suuren hypetyksen, joka Teemu Pukin ympärille on noussut kahden Bundesliiga-maalin myötä. Suomalaisnuorukaisen potentiaali on ollut selvillä jo vuosien ajan. Sensaatiomainen siirto Kotkan perukoilta Sevillaan ja unelmamaalit Atleticon paidassa. Koirankoppiin joutuminen ja paluu maitojunalla Suomeen. Kolme maalia suurseuraa vastaan ja siirto heidän riveihinsä pelaamaan Bundesliigaa. Ensimmäinen ottelu avuskokoonpanossa, kaksi maalia ja ylistäviä arvosanoja kansainväliseltä lehdistöltä. Tarina on kuin suoraan Hollywoodin käsikirjoittajien kynästä.

Olen jo aiemmin ottanut kantaa Suomen hyökkäyspeliin ja sen ongelmiin. Peliä kontrolloiva pelaaja, Roman Eremenko, makaa liian alhaalla päästäkseen vaikuttamaan kunnolla hyökkääjien peliin. Ylemmät keskikenttämiehet eivät kykene kansainvälisen tason pelinrakenteluun jolla yksinäiselle kärjelle kyettäisiin pelaamaan laatupalloja vastustajan puolustuslinjan taakse. EM-karsinnoissa läpisyötöt loistivat poissaolollaan niitä muutamia lukuunottamatta jotka Roman kykeni antamaan. Suomi tarvitsee kuitenkin yksinäisen kärjen alle Litmasen kaltaisen neron jolla on taito antaa samanlaisia ratkaisusyöttöjä, mutta paremmalta etäisyydeltä kymppipaikan ansiosta.

Ensi viikon Tanska-ottelu on juuri sellainen tilaisuus, joka Mixu Paatelaisen on käytettävä hyväkseen. Vastassa on laadukas ryhmä jota vastaan taktinen peli on saatava kuntoon. Jos Pukista halutaan leipoa myös maajoukkueeseen yksinäinen kärki niin se on tehtävä tavalla jossa alapuolella on pelaaja, joka kykenee häntä ruokkimaan linjan taakse. Onnistumisen kannalta ratkaisevaa onkin se, saavatko Eremenko Jr ja Pukki pelata yhtä aikaa. Jos vastaus on kyllä, tulee tulos näkymään myös taululla.

Jari Litmanen palaa maajoukkueeseen

Otsikko on toteamus jonka uskon toteutuvan ennen kesäkuun juhlaotteluita. Mixu Paatelainen on osoittanut rohkeutta ja itseluottamusta uudistaessaan maajoukkuetta. Uusia nimiä on ajettu sisään vauhdilla ja vanhoja sotaratsuja syrjäytetty harjoitusvahvuudesta. Häneltä löytyi myös röyhkeyttä jättää Kuningas vaihtoaitioon vierasottelussa Hollantia vastaan, joka oli ennakolta käsikirjoitettu numeron kympin näytökseksi. Se oli hetki jolloin kotikatsomoihinkin selvisi, että miehen maajoukkueura oli siinä. Hetkellisesti.

Suomen nykyisestä A-maajoukkueesta löytyy pelaaja jonka merkitys joukkueen pelille on tärkeämpi, kuin mitä Litmanen on pystynyt tarjoamaan sitten 90-luvun ja jalkapallon murroksen.  Roman Eremenko on pelaaja jollaista jokainen nykyaikainen seura-  tai maajoukkue tarvitsee menestyäkseen. Alhaalla liikkuva pelinrakentaja, joka näkee ja aistii joukkueen liikkeet pystyy kontrolloimaan koko pelitapaa. Nyt meiltä vihdoinkin löytyy tällainen pelaaja jota uskallan verrata Italian legendaariseen pelintekijään Andrea Pirloon.

Litmasen tärkeyttä maajoukkueelle ei kuitenkaan pidä aliarvioida. Suomen nykyinen pelitapa kaipaa juuri hänenlaistaan kymppipaikan pelaajaa nyt, kun meillä on asettaa alapuolelle kansainvälisen tason saavuttanut pelinrakentaja. Nykyisessä iässään Litmanen ei ole enää paras pelaajamme jolle pallo voitaisiin aina pelata kuten menneinä vuosina. Hän on kuitenkin pelaajatyyppi, joka pelkästään syöttökavalkadinsa ansiosta sopisi loistavasti toiseksi hyökkäävistä keskikenttämiehistä jolle Roman voisi palloa toimittaa. Kuten syksyn karsintapelit ovat osoittaneet niin Mixu ei ole saanut hyökkääviä keskikenttämiehiä kunnolla peliin sisään eikä heidän kauttaan ole onnistuttu ruokkimaan yksinäistä hyökkääjää. Huomiolle pantavaa on, että kaikki keskiakselilla tapahtuneet läpiajomme ovat syntyneet alhaalta lähteneistä pystysyötöistä.

Jos Teemu Pukin rooliksi vakiintuu jatkossakin paikka yksinäisenä kärkenä niin Mixun on saatava ylemmät keskikenttämiehet paremmin peliin mukaan. Heidän on kyettävä pelaamaan hänelle seinäsyötöllä palloa boksiin samalla tavalla miten HJK:n hyökkäyspeli toimi liigassa ja eurokentillä Pukin ollessa vielä rosterissa. Tähän rooliin 41-vuotias Jari Litmanen on mies paikallaan.